Milli - Alakoulun matematiikan kirjasarja

Sanomapron uutta alakoulun matematiikan kirjasarjaa varten Inuits suunnittelu ja toteutti animaatiotrailerin. Alakoulun opettajille suunnattu animaatio tehtiin kirjasarjan ennakkomarkkinointia varten, teaser -hengessä. Videon tuotantoa varten saatiin käyttöön kuvia kirjan värikkäästä kuvitusmaailmasta. Animaatiossa korostettiin kuvituksen lukuisia mahdollisuuksia laskutoimitusten havainnollistamiseen.

Toisella videollamme Juha Koivusalo, yksi Milli-sarjan kuvittajista, kertoo kuvituksen syntymisestä, omasta kuvitustyylistään ja kirjassa esiintyvien hahmojen kehittämisestä. Haastatteluvideon elävöittämiseksi editissä lisättiin kuvitustyön videokaappausta Juhan vasemmalla puolella olevalle näytölle.

Kolmas animoitu video on Milli -sarjan esittely, jossa perehdytään kirjojen rakenteeseen ja esitellään uuden opetusmateriaalin erilaisia tehtävätyyppejä sekä digitaalisia aineistoja. Sekä teaser-videon, että tuote-esittelyvideon spiikkerinä toimi Kristina Vahvaselkä.

Neljännelle videolle pääsimme kuvaamaan Helsingin Ruoholahden ala-asteen oppilaiden ensireaktioita heidän saadessa uuden matematiikan kirjan käsiinsä.